Voi itku, miten on taas tyhmä otsikko, mutta suonette anteeksi sen minulle. Miten se otsikointi voikin olla niin vaikeaa.

Työ vie minusta mehut. En ole jaksanut iltaisin pihassa kulkea ja ihmetellä, ja viikonloputkin on mennyt pakollisissa menoissa. Toivottavasti ensi viikonloppuna voisi jotain puuhailla pihalla, ihmetellä ja ihailla.

Meillähän ei omenapuut edes kukkineet, mutta vanhempieni omenapuut kantavat runsasta satoa. Sieltä riittää omenia minun perheellenikin. Äiti tekee myös ihanaa hilloa omenoista. Minä onnellinen saan sitä ilman, että pistän tikkua ristiin asian eteen!

Äidin ja minunkin suosikki ryhmäruusuissa on Peace, ja niitä kukkii siellä vanhempieni pihalla aivan ihanasti. Peace on jännä siitä, että vanhetessaan se muuttaa väriään. Itse en ole vielä edes oikeastaan harkinnut ryhmäruusujen hankkimista omalle pihalle, vaikka kyllä ne ihania on.

Keväällä ostin kruunuvuokon mukuloita, jotka istutin ruukkuun. Olen koko kesän ihmetellyt milloin kukinta alkaa. Näytti jo, että koko jutusta ei tule yhtään mitään kun lehdet alkoivat nuutua ja kuivua pois, mutta jostain kumman syystä ne kuitenkin piristyivät ja nyt ne on kukkinut aina muutaman kukan kerrallaan elokuun puolesta välistä lähtien. Ihania! Taidan yrittää tätä uudelleenkin.