Ihana päivä tänään. Jääpuikot räystäällä kasvavat, talitintit laulaa titityytä ja aurinko paistaa. Maaliskuu on puolivälissä, joten kevään pitäisi alkaa kohinalla. Yksi vanha sanontahan kuuluu "maaliskuu maata näyttää". Nyt on kuitenkin vielä täällä paljon lunta ja sohjokausi alkamassa.

Kevät on siis jo kovasti mielessä, mutta työkiireiltä en ole mitään ennättänyt tehdä, mutta täytynee tormistautua ja laittaa vähän siemeniä multaan. Paljon ei suunnitelmissakaan, kun tiesin kevään kiireen. Suurien taimi määrien kouliminen ei tänä keväänä tule kysymykseenkään - eikä toisaalta minulla edelleenkään ole sopivaa tilaakaan taimikasvatukseen. Mutta vähän yrttejä ja kesäkukkia olen kuitenkin ajatellut multaan laittaa. Suoraan kasvupaikalle kylvettäviä siemeniä on sitten vähän enemmän. Silmänisku


 

Ps. Quu. Haaveet haihtui sen tien kun kuulin kevään kiireen töissä. Kesää en vielä ole uskaltanut laskea ajatuksiin....