Nyt kun sää on ollut vähän lauhempaa, ja päivän pituuskin on näillä pituuspiireillä on yli 8 tuntia, on mielikin vähän valoisampi. Ehkä se kevät sieltä tuleekin. Mieli on ainakin virkeämpi kun aamulla töihin mennessä päivä jo vähän kumottaa, ja illalla ei vielä katuvalot ole syttyneet kun kotiin ennättää.

Tosin loppuviikkoa kohti on taas luvattu kiristyvää pakkasta. Puuh!  Tosin luotan siihen, että enää ei voi kovin kauaa olla noita pakkasia. Johan se kohta maaliskuussa aurinko on ja päivisin siinä asennossa, että se pakostakin lämmittää tätä pohjoista pallon puoliskoa.

En ole vielä ostanut uusia siemeniä, vaikka siemenluetteloita on ilmestynyt postilaatikkoon. Ehkäpä en kovin paljoa tilailekaan, vaan tällä kertaa tyydyn entisiin varastoihin ja ostan jotain sitten tuolta puutarhaosastoilta. Mielestäni kauppojen valikoimat ainakin isommissa kaupoissa ovat ilahduttavasti monipuolistuneet. Oletteko samaa mieltä? En tosin vielä käynyt tutkimassa siemenhyllystöjä, mutta näkyihän noita siemeniä kaupassa jo olevan.  Ehkäpä kohta pitäisi ensimmäiset siemenet laittaa multaan. Sitä odotellessa – hyvää kevättä!